Vuonna 2011 TAK Palvelumittari tutkimukseen vastaamisesta 1000 euron lahjakortin voitti Erja Kinnunen Mikkelistä, onnittelumme! Erja arvioi Ravintola Pruuvin palvelua syyskuussa.

Tänä vuonna lahjoitimme joulutervehdyksiin varatut rahat hyväntekeväisyyteen.

Asiakkaillamme oli mahdollisuus vaikuttaa mihin hyväntekeväisyyskohteeseen rahaa lahjoitetaan.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n ja Saimaan ammattikorkeakoulun 3.11.2011 järjestämään ”Kasvua rajan takana – Venäjänkaupan ja matkailun kaksi kasvun vuosikymmentä” –seminaariin osallistui y

TAK Palvelumittari selvittää käyttäjäkyselyjen pohjalta eri alueiden ja eri toimialojen parhaat palveluyritykset.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy järjestää yhteistyössä Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa Venäjä-aiheisen huippuseminaarin Lappeenrannassa 3.11.2011. 

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy on julkaissut raportin vuonna 2010 tehdystä TAK Rajatutkimuksesta. Tutkimuksen esittelymateriaali on ladattavissa sivuiltamme.

TAK Oy tutki suomalaisten yritysten markkinatutkimuspalveluiden käyttöä tammikuussa 2011.

Tutkimus- ja analysointikeskus TAK Oy julkaisi TAK Rajatutkimuksen väliraportin ja TAK Mediatutkimuksen loppuraportin 18.11.2010.

TAK Palvelumittari –tutkimuksella on vuodesta 1997 lähtien tutkittu yritysten ja julkisten palveluiden asiakastyytyväisyyttä lähes 30 eri paikkakunnalla Etelä-Suomessa.